Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys on erittäin huolestunut siitä, että maamme liikenneturvallisuuden parissa toimivilta viranomaisilta, kaupungeilta ja kunnilta puuttuu yhteinen ohjeistus siitä, millä perusteilla valitaan automaattisen nopeusvalvonnan kameran valvontapaikka maantiellä tai taajamassa.
Tämän hetkisen tilanteen mukaan kriteerit valvontapisteille Suomessa ovat niin väljät, että kameroita voi sijoittaa melkein mihin tahansa. Yhdistyksemme esittää, että ohjeistuksessa tulisi määritellä mm. se, mitä tarkoitetaan erittäin vaarallisella tieosalla. Valvontapisteen sijoittamiselle ei voi riittää se, että todetaan, että kyseisellä tiealueella on tapahtunut onnettomuuksia.
Selvityksemme mukaan mm. Norjassa on erittäin tiukka linja. Norjassa seurataan tarkasti tieosien liikenneonnettomuuskustannuksia. Ennen kuin kamera voidaan sijoittaa tielle, tulee tieosan täyttää mm. seuraavia vaatimuksia; Onnettomuuskustannukset tieosalla pitää olla niin korkeat, että ne kuuluvat 10 % korkeimpaan luokkaan koko maassa. Lisäksi edellytetään että liikennevirran keskinopeus ylittää tieosalle määrättyä suurinta sallittua nopeutta viikon ajan.
Yhtenäisessä ohjeistuksessa tulisi olla selkeät yhteiset ohjeet seuraavista asiakokonaisuuksista:
- Kameravalvontapaikkojen sijoittelusta.
– Erityisen vaarallisen tieosan määrittely.
2. Virheellisesti sijoitettujen valvontakamerakaappien purkamisesta.
– Poliisi on itse myöntänyt, ettei määrättyjä valvontapisteitä käytetä niiden virheellisen
sijoittamisen seurauksena.
- Nopeusrajoituksen osoittamisesta Ruotsin mallin mukaan n. 300 metriä ennen
valvontakameraa.
- Harmaiden kamerakaappien värjääminen keltaisella tai fluorisoivalla väriaineella, jotta
kamerat erottuvat autoilijoille aiemmin.
– Myös Poliisihallituksen kantana on se, että kameroiden ensisijainen tarkoitus on ennalta estää ylinopeuksia eikä sakottaa autoilijoita.
Mikkelissä 27.9.2019
Yhteistyöterveisin!
Jyrki Haapala
Puheenjohtaja
Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys
p. 040 867 9121