Selvityspyyntö Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle

Automaattisen nopeusvalvonnan kokeilu aloitettiin Suomessa vuonna 1992 eduskunnan liikennevaliokunnan määräyksestä. Siitä kehitettiin myöhemmin normaali poliisin suorittamaa liikennevalvontaa tukeva valvontamuoto. Tekniikan kehittyessä ympäri maailmaa, on otettu käyttöön, erityisesti Euroopassa, niin sanottu automaattinen keskinopeusvalvonta taajamien ulkopuolella. Useissa tutkimuksissa (muun muassa Norjassa, Englannissa ja Skotlannissa) on automaattisen keskinopeusvalvonnan todettu olevan paljon tehokkaam Automaattisen nopeusvalvonnan kokeilu aloitettiin Suomessa vuonna … Lue lisää

SKAL haluaa ammattidieselin Suomeen

Kuljetuskustannukset ovat nousseet rajusti. Pelkästään dieselin hinta on noussut viimeisen vuoden aikana kymmeniä senttejä, jopa 50 senttiä/litra. Yksittäiselle ajoneuvoyhdistelmällä viimeisen vuoden aikana tapahtunut dieselin hinnannousu tarkoittaa kymmenien tuhansien eurojen lisälaskua. Kustannuslisä on valtavan suuri. Toimivan logistiikan ja Suomen kilpailukyvyn kannalta tämä ylittää alan sietokyvyn. Nousussa useita tekijöitä Hinnannousun taustalla on öljyn maailmanmarkkinahinnan, kotimaisten veropäätösten ja … Lue lisää

Risto Tuori: Liikenteen sakotusta korjattava

Euroopan Unionin tuomioistuin on 6.10.2021 antanut tuomion, jonka mukaan Suomen rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän mukainen sakko, jonka määrä voi olla 20 prosenttia sakotettavan nettokuukausitulosta, ei ole oikeassa suhteessa luonteeltaan lievän rikoksen vakavuuteen. Tässä tapauksessa kysymys oli valtion rajan ylittämisestä ilman voimassa olevaa henkilötodistusta tai passia sakon, josta tässä tapauksessa vaadittiin 15 päiväsakon rangaistusta, a´ 6.350 euroa eli … Lue lisää

Lausunto poliisin liikennevalvonnan ja liikenneturvallisuuden toimintaohjelmasta vuosille 2021-2024

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys haluaa lausuntonsa aluksi tarkentaa sitä tosiasiaa, että Valtiontalouden tarkastusvirasto on todellakin suositellut vuonna 2019 julkaisemassaan poliisin liikennevalvonnan tuloksellisuustarkastuksessa sitä, että sisäministeriön olisi tullut vahvistaa liikennevalvonnan ja -turvallisuuden strategista ohjausta ja tulosohjausta sekä arvioida tarpeellisia liikennevalvonnan kehittämistoimia ja toiminnan vaikuttavuutta nimenomaan Liikkuvan poliisin lakkauttamisen jälkeen, johon ajanjaksoon myös Valtiontalouden tarkastusviraston tarkastustyö keskittyi. Tuloksellisuusraportti … Lue lisää

LPPY:n kirje pääministerille koskien Vihreiden kannabiskannanottoa

Pääministeri Sanna Marin Eduskunta Arvoisa vastaanottaja. Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys haluaa osoittaa erittäin vakavan huolensa maamme hallituksen sisäministerin Maria Ohisalon sisäministerille sopimattomasta esiintymisestä keskustelussa kannabiksen käytön vapauttamisesta ja kannabiksen omaan käyttöön kasvattamisen sallimisesta. Iltalehti uutinen/politiikka 19.9.2020: ”Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo on ollut mukana tekemässä vihreiden puoluehallituksen linjausta kannabiksen kieltolain purkamisaloitteeseen. Puoluehallituksen lausunnossa todetaan, että tutkimustiedon … Lue lisää

Halpaa vai hyvää ajo-opetusta?

1.7.2018 voimaan tullutajokorttiuudistus johti pakollisten ajo-opetuskertojen määrän merkittävään vähenemiseen ja simulaattoriopetuksen merkittävään lisääntymiseen. Uudistuksen seurauksena erityisesti henkilöauton ajokokeeseen saapuu päivittäin merkittävä määrä kuljettajia, joiden ainoana tavoitteena on läpäistä ajokoe mahdollisimman vähillä ajokerroilla ja vähillä kustannuksilla. Kuljettajan kyky ja taito ajaa autoa liikenteessä turvallisesti on usein niin heikko, että kuljettajan ajaminen liikenteessä vaarantaa jopa tutkinnon vastaanottajan … Lue lisää

Puheenjohtajan kannanotto Yläsatakunta -lehteen liikennevalvonnan tilasta maassamme

Nuorten vakavien liikenneonnettomuuksien taustalla on ammattitaitoisen liikennevalvonnan merkittävä vähentyminen erityisesti keskustaajamien ulkopuolelta ja ajokorttiuudistuksen täydellinen epäonnistuminen. Koko kesän ajan sanomalehtien palstoja ovat täyttäneet uutiset nuorten kuljettajien järjettömistä ylinopeuksista ja vakaviin loukkaantumisiin ja ihmishenkien menettämiseen johtaneista onnettomuuksista. Viimeinen vakava kolmen nuoren ihmisen hengen vienyt onnettomuus Nokialla pysäytti jälleen kerran koko yhteiskunnan pohtimaan sitä, mitä tapahtuu suomalaisessa … Lue lisää

Avoin kirje ministeri Harakalle maamme liikenneturvallisuustilanteesta

Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys 29.1.2020 Liikenne- ja Viestintäministeri Timo Harakka Arvoisa Ministeri Haluamme tuoda ministerin tiedoksi seuraavia asioita, joilla on erityinen merkitys maamme liikenneturvallisuuteen ja sen kehittymiseen nykyistä parempaa suuntaan. Ammattitaitoisen liikennevalvonnan palauttaminen tiestölle Haluamme tuoda teille arvoisa ministeri vakavan huolemme poliisin ammattitaitoisen liikennevalvonnan merkittävästä vähentymisestä maamme tieliikenteessä. Liikkuvan poliisin lakkauttamisen jälkeen poliisin liikennevalvonta on vähentynyt … Lue lisää

LPPY:n ehdotukset tieliikennelakiin tarvittavista muutoksista

Lausunto Hallituksen esitykseen uuden tieliikennelain muuttamisesta (korjauspaketti) LVM005:00/2019 Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys toteaa, ettei sillä ole huomautettavaa lausuntopyynnön liitteenä oleviin lain korjauspaketteihin. Yhdistys katsoo kuitenkin seuraavien uuteen Tieliikennelakiin kirjattujen lakipykälien vaativan ehdottomasti uudelleen arviointi ennen lain lopullista hyväksymistä. Tieliikennelaki 10.8.2018/729 2 luku Tieliikenteen periaatteet 4§ Tienkäyttäjän ennakointivelvollisuus Liikkuvan poliisin Perinneyhdistys toteaa kyseisen ennakointivelvollisuuden olevan erittäin ongelmallinen … Lue lisää